/ Minä
/ Urheilu
/ Musiikki&Media
/ Yhteystiedot

 

Vuosien varrella Julius on laulanut ja soittanut rumpuja erilaisissa tilaisuuksissa veljensä Matiaksen kanssa ympäri Suomea, ollut mukana useassa musikaalissa sekä näytellyt Koulun jälkeen TV-ohjelmassa, jota tehtiin vuosina 2004-2008. TV7:ssa pyörineessä Visaviisu-ohjelmassa Julius on yksi visaosion kilpailijoista. 


Kesäkuussa 2009 ilmestyi uusin gospel-äänite nimeltään Uniikki ja  se on tehty yhdessä Heidi Simojoen kanssa.

Uniikki tarkoittaa ainutlaatuista ja erilaista. Tämä levy on uniikki. Julius Koskinen ja Heidi Simojoki, kaksi lahjakasta nuorta laulavat maasta ja taivaasta juuri sellaisella herkkyydellä ja rosolla kuin vain nuori osaa. Laulut ovat Pekka Simojoen, Jari Levyn ja monen muun ammattilaisen käsialaa, mutta osittain myös nuoret itse ovat olleet niitä tekemässä. Tässä levyssä on jotain uutta ja raikasta, jotain uniikkia.

Levy oli viikon levynä Radio Deissä viikolla 36/2009.  Kuuntele tästä mainos.

    


Alla aiempaa tuotantoa lapsille ja varkkareille. Tuotteita  voit kysellä ainakin kristillisistä kirja- ja nettikaupoista tai Postia-sivulla olevasta sposti-osoitteesta.

Lähde matkaan-cd, 2006

Syksyllä 2006 ilmestyi uusi varhaisnuorten cd nimeltään Lähde matkaan. Se sisältää 12 mukaansa tempaavaa laulua. Julius laulaa siinä kolme soolobiisiä sekä pari yhdessä Matiaksen kanssa.

""
Lähde matkaan musiikkidvd, 2007

Lähde matkaan-dvd ilmestyi toukokuussa 2007. Teksti dvd:n takaa; "Jännittävät seikkailut siinä vievät halki maisemien ja aikakausien. Tutuiksi tulevat tunnelmat mm. Raamatun maisemissa, "Hollywoodissa", Linnanmäellä ja Madridin kaduilla. Pääsemme futaamaan, näyttelemään, leijumaan, taistelemaan ja sukellamme jopa PC:n syövereihin. Matkamme taittuu lentäen, purjehtien sekä autobahnoja kiitäen. Vastaamme tulee monenlaisia kohtaloita ja tapaamisia - oivalluksia ja ajattelemisen iloa. Koemme matkallamme monia elämän ja Jumalan ihmeitä." Musiikkivideoiden tekijöinä mm. Antti Hiltunen, Mikko Lammi, Tuomo Nyyssönen, Anu Tuovinen, Markus Vaurula, Rauno Westerlund. Kuvasta klikkaamalla näet kuvia musiikkivideon teosta.

 

 

Katso pätkä Lähde matkaan-cd:n Tekstari-kappaleesta kuvasta klikkaamalla.

 

Katso Lähde matkaan (Kirja kaukaa)-kappaleesta musavideo Youtubesta.

Laulun laineilla laulattaa, 2005

Julius laulaa Laulun laineilla laulattaa -äänitteellä (Lea Hostikan lauluja lapsille) viisi soolokappaletta. Kuuntele ääninäyte kappaleesta Vihreä.

 

Uinuu valkoinen maa, 2005

Julius teki isoveljensä Matiaksen kanssa soivan joulukortin. Kortti sisältää cd:n, jossa on neljä joululaulua: Uinuu valkoinen maa, Jouluyön hymni, Kristuslapsi on syntynyt ja Kun maas' on hanki. Tässä ääninäyte. Ja tässä musavideonäytteet kappaleista Uinuu valkoinen maa ja Kristuslapsi.

 

Tuoksu ruusujen valkoisten, 2005

Julius teki isoveljensä Matiaksen kanssa soivan onnittelukortin äidille nimeltään "Tuoksu ruusujen valkoisten". Kortti sisältää cd:n, jossa on kolme laulua äidille: Tuulen lempeät kyyneleet, Maan päällä paikka ja Äideistä parhain. CD:n voi halutessa hankkia myös tavallisissa cd-kansissa. Tässä ääninäyte

 

Koulun jälkeen-TV, 2004-2008

Julius oli mukana ohjelman teossa. Katso www.koulunjalkeen.net ja www.tv7.fi.  Tv-ohjelmasta ilmestyi aina myynti-DVD:t, jotka sisältävät kolme ohjelmajaksoa. Tässä pieni pätkä yhdestä ohjelmasta.  Tässä bonuksena pilalle menneitä uutispätkiä.

 

Pistaasipähkinöiden arvoitus, 2005-2006

Koulun musikaalikerhossa tehtiin Pekka Simojoen musikaali Pistaasipähkinöiden arvoitus , jota esitettiin kesän 2005 - syksyn 2006 aikana eri puolilla Suomea. Musikaalin ohessa valmistui myös cd nimeltään Tuhatta ja sataa. Julius laulaa levyllä yhden soolo-kappaleen ja taustakuorossa. Katso pätkä musavideosta kappaleesta Sateenkaari.

 

Me teemme sen, 2004

Uusi lähetystyö-aiheinen Jippii-äänite ilmestyi marraskuussa 2004. Julius laulaa cd:llä yhden soolo-kappaleen ja  muutamat soolo-osuudet sekä taustakuorossa. Kuuntele ja katsele musavideo kappaleesta "Lähetystyö on yhteinen juttu".

 

Kaikki edessä cd, 2003

Julius laulaa taustakuorossa veljensä Matiaksen soololevyllä Kaikki edessä. Kustantajana on Aikamedia Oy.  Kuuntele ääninäyte  kappaleesta Hymykasvot, jossa laulaa duettoa Matias-veljensä kanssa. Tässä myös live-esitys.

 

Kaikki edessä musiikkivideo, 2004

"Kaikki edessä"-cd:stä on tehty myös musiikkivideo. Tekstiä videon takaa "Tervetuloa jännittävään seikkailuun 12-vuotiaan Matiaksen johdattelemana. Musiikkivideo sisältää iloista menoa ja vakavampaa mietiskelyä lapsille ja koko perheelle. Kappaleet on kuvattu Suomessa, Espanjassa ja Gibraltarilla. Video sisältää kuvia myös Afrikasta ja Aasiasta."

""
Koulun jälkeen-musikaali, 2003-2004

Julius oli räppärinä Koulun jälkeen-musikaalissa vuosina 2003-2004. Musikaali esiintyi noin kerran kuukaudessa eri puolilla etelä-Suomea. Musikaalin sivut löydät osoitteesta www.koulunjalkeen.net.

 

Mostokin ihme, 2003-2004

Julius oli näyttlijänä Mostokin ihme-musikaalissa. Musikaali kiersi ympäri Suomea syksystä 2003 syksyyn 2004. Musikaalin esittelyn löydät sivuilta www.lasse.net.  

 

 

Copyright Jomedia 2011